lauantai 9. tammikuuta 2010

monenlaista stressiä

Täällä taas...

Pakko myöntää että tämä viikko mennyt jotenkin ihan ohi. Alkuviikosta nukuttiin päivät pitkät tekemättä mitään. No kai se on Matinkin nukuttava kun arkinen aherrus alkaa taas maanantaina. Sain sentään muutaman työhakemuksen postiin alkuviikosta. Pitäkää peukkuja! Tahtoo jo töihin, alkaa kattoon syljeskely ja vaan "oleminen" ärsyttämään jo ihan riittävästi.

No tiistaina joutui vaari sairaalaan illalla löydyttyään tajuttomana saunasta. Torstaina saatiin suru-uutisia että pappa on nukkunut pois. Pappa sai levon sairastettuaan yli 10 vuotta alzheimeria. Loppu viikko mennyt sitten näiden tapahtumien vuoksi ihan sumussa. :( Pakko vaan ajatella että pappalle oli loppujen lopuksi parempi näin...

No perjantaina sain varsin kummallista postia.. Olin hakenut tälle vuodelle taas fysioterapiaa. Kertoja oli vähennetty kolmasosa, ja ne pois otetut muutettu toimintaterapeutin kotikäynneiksi, vaikka en oo sitä koskaan edes hakenut tai kukaan ei ole sitä edes suositellut. Nämä siis kuitenkin siksi, että ovat huolissaan mun passivoitumisesta. Plaah. Ihmiset jotka eivät tiedä mun elämästä yhtään mitään muuta kuin että mulla on cp-vamma. No mennyt nyt sitten tämäkin koko päivä erilaisia hakemuksia ja selvityksiä sossuun kirjottaessa. Toivotaan että tuottaa edes osin toivottua tulosta! Muuten alkaa kiristää hermoja oikein kunnolla...

Jotain positiivistakin tälle viikolle! Varasin matkat reilun kuukauden päähän ja suuntana on Lontoo. Ystävä muutti taas syksyllä sinne asustelemaan, niin täytyy sitä nyt halpojen lentojen löydyttyä käydä katsomassa talvista Lontoota ja ystävän luona! Arvatkaa odotanko paljon vai ihan hirveästi! :)

Että näin meillä,miten siellä!

4 kommenttia:

RouvaM kirjoitti...

Otan osaa vaarin poismenoon *hali*

Tiia kirjoitti...

Kiitos!Miks sun blogiin ei pääse enää?

RouvaM kirjoitti...

Blogin osote on muuttunut. Eli se on nykyään vain rouvam.blogspot.com

Jonkun aikaa se oli tosin salasanan takana, koska siivoilin siellä

RouvaM kirjoitti...

Et viitsis ottaa mua mukaan Lontooseen?

Olis niin ihanaa päästä ulkomaille! <3