sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Leipää!

Meillä on viimeiset kuukauden päivätsyöty vain itse tehtyä leipää. Jostain sain innostusta kokeilla moista ja ei olla vieläkään leipää ostettu. Kaipa siinä rahaakin säästää jonkun verran, ja maku on varmasti parempi!

Mulle saa siis laittaa kaikenlaisia kokeilemisen arvoisia leipäohjeita!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Beautiful London

Nyt on Lontoon reissu takana. Onnistuin sitten tulemaan kunnolla kipeäksi lauantaina ennen reissua. Puolikuntoisena päätin lähteä kuitenkin matkaan. Onneksi kuume kuitenkin helpotti. Olin Lontoossa myöhään maanantaina. Tiistaina käytiin vaan vähän katselemassa ympäri Hammersmithia ja otettiin rennosti.Ei sitä kuumeen jälkeen oikein muuta jaksanutkaan. Heti tiistaina sain kokea Lontoon sateisen kelin ja kuinka mukavaa olikaan kantaa tavaroita kun paperipussit repesivät kastuttuaan.

Keskiviikkona otettiin myös rennosti ja katsottiin mm. Dancing on Wheels ohjelmaa, jonka kovin haluaisin myös Suomeen. Julkkikset tanssivat siis pyörätuolilla liikkuvien ihmisten kanssa ja tähtäävät pyörätuolitanssin MM-kisoihin. Nyt jäi vaan pahasti seuraaminen kesken kun ei sitä voi netistäkään katsoa. Keskiviikkona käytiin illalla ihastelemassa kaunista Thamesin rantaa ja mm. Parlamenttia ja London Eye- maailmanpyörää iltavalaistuksessa.

Torstaina satoi (taas) ja käytiin sadetta uhmaten Camdenissa. Hauska paikka, josta etenkin hipit, punkkarit ja muut sellaiset saavat varmasti KAIKEN haluavansa tavaran.
Ja sai Suvikin kukalliset kumisaappaat, varsin tarpeelliset Lontoon keleissä.

Päästiin reissun aikana myös katsomaan elämää Lontoon ulkopuolella. Junailtiin tunnin matkan päähän Haslemereen. :) Ihana maaseutu, ihastuin, vaikka itsekin "landelta" olen kotoisin. Lauantaina junailtiin takaisin ja käytiin syömässä hyvässä ravintolassa ihan Thamesin rannassa London Bridgen tuntumassa. Oli hyvää ruokaa!

Kotiin piti lähteä sunnuntaina ja suoraan sanottuna kauhistutti ajatus lumen ja purevan pakkasen keskelle joutumisesta taas, kun Lontoossa oli PALJON keväisempää. Sunnuntaina käytettiin kaikki aika vielä hyödyksi ja käytiin ihmettelemässä puiston suuruutta Kensingtonin palatsin ympärillä. Kyseessä siis palatsi, jossa prinsessa Diana asui. Piti vielä mennä Natural History Museumiin, mutta eipä sinne sitten enää ehditty muuta kuin pihalle, koska sisälle jonotti valtava määrä ihmisiä ja todettiin että ei ole järkevää mennä sisälle vain hetkeksi.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko! Matkailu kannattaa!!

lauantai 13. helmikuuta 2010

Matkakuumetta

Lontoon reissu lähestyy kovaa vauhtia! Maanantaina lähden illan suussa ja kotiudun sunnuntaina!Kiva päästä pitkästä aikaa reissuun kun arki on tylsää työttömänä. Nyt on jo rahat vaihdettu ja online check-in tehtynä, joten alkaa tuntua siltä, että olen OIKEASTI PIAN lähdössä! Perjantaina mennään kylään Empulle ja Markille, pääsee näkemään vähän Lontoon ulkopuolistakin Englantia, mukavaa. Reissukuulumisia sitten täällä joskus reilun viikon päästä.. :)

torstai 4. helmikuuta 2010

Kaikenlaista tapahtuu

Eilen aamulla luin Iltasanomista Kaarinan kerrostalopalosta (joka kai tuhopoltto) ja selvisi että kyseessä toisen kaasoni perheen asunto. Kaikkea sitä tapahtuukin. Koko perhe onneksi kunnossa mutta asunto on asuinkelvoton ja eivät sinne enää muuta. Eilen kerättiin kummipojalle ja tämän isosiskolle vaatteita, kun kaikki vaatteet käyttökelvottomia savun takia. :( Pistää kyllä miettimään, että kaikkea voi kyllä tapahtua, mahdollista ja mahdotonta! Ärsyttää käsittämättömän paljon heidän puolestaan!