perjantai 28. toukokuuta 2010

Mulla kauas menolippu on!

Ollaan tässä viime päivät oikein urakalla pohdittu häämatkalle kohdetta. Pakettimatkat on nyt kalliita ja emme edes olleet varmoja, haluammeko viikoksi rannalle makaamaan satojen muiden samaa harrastavien kanssa.Päädyimme siis kaupunkilomaan. Eurooppaan mennään elokuun alussa vajaan viikon reissulle, kohteena Madrid! Kaikki vinkit siis ko. kaupunkiin liittyen tervetulleita!

tiistai 25. toukokuuta 2010

Outo olo

Ajattelin kirjotella teille jotain häiden jälkeisiä tunnelmia... On jotekin tosi kummallinen olo. Nyt se kaikki hössötys, stressi ja sählinki on loppunut ja en enäää SAA suunnitella ja ideoida. Loppui kuin seinään ja tuntuu oudolta. Kuvia enää ollaan tilattu ja sellasta pientä, mutta nyt pitäis yhtäkkiä olla rouva ja tekeminen on loppu. Nyt on jo virallisesti nimikin vaihtunut, Kelan sivuilta huomasin. Uutta Kelakorttia siis odottelen, että saa sitten maksaa itsensä kipeäksi uudesta passista ja ajokortista. Kallista touhua. Miten helpottaa häiden jälkeen tulevaa kummallista oloa?

PS: Muutin sähköpostin vastaamaan uutta nimeä,myös googlen käyttäjätunnus pitäisi muuttaa, mutta en osannutkaan sitä tehdä. Mitä siis teen, että pääsen kirjautumaan tänne blogiin nyt uudella nimellä käyttäjätunnuksena? Sähköpostin osasin vaihtaa, mutta käyttäjätunnusta en. Blogigurut kertokaa!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Rouvan elämää...



Nyt se on sitten totta!
Olen nyt sitten Rouva! Lauantaissa kaikkein ärsyttävintä oli pitkä päivä ennen vihkimistä. Ongelmia oli Spotifyn, juhlapaikan uunien ja autojenkin kanssa, mutta kaikesta selvittiin. Kirkkoon menin ystävien kanssa hääautolla ja kylläpä tuntui pitkältä istua vartin verran autossa odottelemassa että kaikki vieraat ehtii sisälle. Kirkossa kaikki sujui hyvin ja ei jännittänyt yhtään niin paljon, mitä olin etukäteen ehtinyt ajatella. Kirkosta tullessa oli mukavaa, kun meitä oli vastaanottamassa kaikki ihanat ihmiset ja saatiin päällemme vehnäsade. Se muuten sattui. ;)


Hääjuhlassa kaikki meni hyvin. Ohjelmaa oli mukavasti ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Isäni tekemä ruoka oli hyvää ja kakutkin tekivät kauppansa. Oltiin vähän ennakkoon pelätty että joillakin menee överiksi viinaksien kanssa, mutta onneksi joukkoon mahtui vaan ihan pari sellaista "lievää tapausta."

Lähdettiin ennen puoltayötä hääyöpaikkaamme, vanhaan majataloon. Kaikki sujui sielläkin niin kuin oli sovittu ja oli mukava syödä aamulla hyvä aamupala kaikessa rauhassa oman aviomiehen kanssa. Bestman vaimokkeensa kanssa tuli hakemaan meitä, käytiin mahtavan sään kunniaksi vielä jätskillä meren rannassa auringosta nauttien!

Nyt bestman nukkuu täällä kuumeessa. Minkä lie taudin saanut. Ei kuitenkaan uskaltanut Helsinkiin kotiin lähteä ajamaan. Kai sen sitten piti näin mennä, kun sunnuntaina aamusta laittoi meille viestiä että oli kokonaan unohtanut mainita kuuluvansa pakettiin mukaan bestmanina. ;)

Lahjaksi saatiin vaikka mitä ihanaa. Matkakassaan olimme toivoneet rahaa, mutta saatiin paljon muutakin: Muumilakanat, muumiaiheinen lasikoriste, Kiroileva Siili- yöpuvut molemmat, Viivi & Wagner pyyhkeet, ihanat käsintehdyt villapaidat, Muumi seikkailu kannun, Tildatyönä tehdyt puput, kaksi lautapeliä, kulhoja, S-kaupan lahjakortteja... <3

Kuvia tulee lisää kun ehditään niitä laittamaan ja ihmisiltä lisää saamaan. Kuvaajalla on jotain 700 kuvaa, eli luulisi riittävän! :)

perjantai 14. toukokuuta 2010

Huomenna!

Huomenna se sitten tapahtuu, musta tulee rouva!
Tämä viikko on ollu yhtä härdelliä. Keskiviikkona saatiin Suvi Lontoosta tänne ja varsinainen suvi tulikin. Huomiseksi luvattu 26 astetta ja täyttä aurinkoa!

Keskiviikkona oltiin myös kirkossa harjoittelemassa, meni hyvin. Pappi oli TODELLA mukava ja juteltiin yli tunti. Meni tosi nopeasti. Sen ainakin tuon perusteella voin sanoa, että ei papin kanssa keskustelua ainakaan jännittää tarvitse!

Eilen tehtiin vielä viimeiset askartelut ja ruokalista ym. Kai kaikki valmiiksi tulee ajoissa. Tänään haetaan vielä mm. gluteenittomia karkkeja (Wiener Nougat ainakin on gluteenitonta!) ja puvut täytyy hakea. Mun puku siis oma, mutta on pesulassa silitettävänä, kun mä en oikein sellasen silittämistä hallitse!

Vanhemmilla on kiirettä kiireen jälkeen,kun siellä on käynnissä mm. reilun 300 perunan perunateatteri, huh! Mun isä tekee siis kaikki ruoat itse. Nyt tämä morsian alkaa tekemään jotain hyödyllisempää, kuin tämä koneella istuminen! Palataan asiaan vaikka sunnuntaina sitten kun olen rouvaantunut jo! :) Pitäkää kaikki peukkuja!

perjantai 7. toukokuuta 2010

Hääpaniikkipäivitystä

Pakko kertoa tänne vähän hääjuttuja taas!

Ukko vietiin äsken ja luvattiin palauttaa sunnuntaina osissa. Toivottavasti sillä on hauskaa!

Pari päivää sitten jäi muutama sydämenlyönti välistä kun juhlapaikasta ilmoittivat, että keittiössä ei ole tiskikonetta ja iso kylmähuone ei ole valmis. Paikka on siis avattu vasta jouluksi ja olemme noin sata kertaa kysyneet että tuleehan kaikki varmasti valmiiksi. No soitin sitten aika tiukan puhelun, laittavat varmaan öitä myöten nyt sitten kylmiön laitteita valmiiksi ja ostavat jostain tiskikoneen kaiketi.

Keskiviikkona mennään juttelemaan papin kanssa ja harjoittelemaan kirkkoon. Jännää. :) Keskiviikkona saadaan eka vieras jo meille myös. Silloin mä aloitan jo kaunistautumisen kun meinaan ainakin värjäyttää hiukset ym. Serkku toimii sitten varsinaisena päivänä kampaajana.

Tosi hyvään saumaan tuli muuten tuo lakko. Kaupat huutaa tyhjyyttä ja isän pitäisi taikoa 100 vieraalle ruokaa häihin. No ainakin tänne on jo keskiviikoksi luvattu 18 astetta lämmintä! Kelpaa mulle! Pitäkää peukkuja! :D