maanantai 30. marraskuuta 2009

VALMIS!

MÄ OON IHAN VALMIS NYT! :)

Ei mulla muuta.

perjantai 20. marraskuuta 2009

opintojen tilannepäivitys!

Opinnäytetyö palautettiin viime perjantaina. Ihana tunne kun sen sai laskea pois käsistään. Tiistaina olis sitten koululla sen esitys. :) Sillon saa jo kansitusluvan (jos saa) mutta arvosana nähdään, yllätys yllätys opettajien pakkoloman takia kenties vasta todistuksesta. Typerää. Ja meille kun sanottiin, että ovat ottaneet lomansa sellaseen paikkaan, että on mahdollisimman vähän haittaa meille! Niinpä niin.

Eilen oli opinnäytetyön esitys toimeksiantajalle Kynnys ry:n jäsenillassa. Paikalla oli vaan kahdeksan ihmistä, mutta parempi sekin kun ei ketään. :)
Nyt pitäisi vielä jaksaa tehdä kouluun esitys työstä ja opponoida toinen työ. Koulupäiviä olisi enää kaikkiaan 3!

Nyt tarvis löytää jotain työtä, mutta sepä onkin helpommin sanottu kun tehty...

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

kokeilumielellä...

Mut puhuttiin Matin siskon toimesta ympäri muutama päivä sitten. Aloin kosmetiikkamyyjäksi pienen lisäansion toivossa. Jokainen penni on tervetullutta tähän talouteen tällä hetkellä.
Ensin olin hiukan epäileväinen, mutta sitten ajattelin, että kaipa melko helppoa konseptia voi kokeilla. Tuskin nyt heti alkuun sillä ainakaan rahoiksi lyö, mutta aina voi kokeilla. Mielummin myyn noita kun vaikka Partyliten ihania, mutta riistohintaisia kynttilöitä tai Tupperwaren purkkeja, jotka tosin ovat melko hyviä nekin.

Että jos on tarvetta kosmetiikalle, tänne saa olla yhteyksissä! :)

torstai 12. marraskuuta 2009

Hyvä päivä!

Tänään on ihan mahtava päivä! Ensinnäkin sain tiistaina possupiikin, kun kuulin, että kaikki cp-vammaiset ovat kuin ovatkin riskiryhmää. Jonotin 50 minuuttia pihalla pakkasessa kun sisälle ei porukka mahtunut. No käsi ei ole pahemmin kipeä, mutta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sitten heräsin AIVAN jäässä. Kuumetta oli 38,3 ja olo erittäin kummallinen. Tuli jotenkin sellanen olo, ettei voi olla aivan varma uskaltaako nukahtaa. No otin särkylääkettä ja seuraavaksi heräsin vaatteet hiestä märkänä. Eilen oli sitten pakko mennä katsomaan turkulaisten opinnäytetyöesityksiä. Tuli siellä käytyä mutta se on sitten eri asia mitä niistä muistaa! Eilen oli vielä kuumetta ja tuntui ettei mitään jaksa tehdä, mutta nyt jo huomattavasti parempi olo. En tiedä meinaako elämä voittaa vai onko vaan seuraavan uutisen ansiota! :)

No tänään aamulla sain oman opinnäytetyön VALMIIKSI! Viime viikolla opettaja ei siitä tykännyt vielä, joten viikossa on ollut pakko saada ihmeitä aikaan! Saa nähdä mitä arvostelu tuo tullessaan, mutta eiköhän se ainakin läpi mene. Esitys olis sitten 24.11. Sen jälkeen enää pari koulupäivää. Ihanaa!